Paikallisurheilu

Lovariliigan toinen turnaus pelattiin perjantaina

Pusku. Liljendal voitti Keskustan selvin numeroin 2-7. Kuva Arto Henriksson

Varuboden Osla täyttyi jälleen innokkaista futareista ja heitä kannustavista aikuisista, kun Lovariliigan toinen turnaus pelattiin perjantaina sopivan sään vallitessa Varuboden Osla areenalla.
RAUHALA Illan aikana pelattiin 15 ottelua. Maaleja tehtailtiin tuttuun tapaan runsaasti, mutta yleisö sai nähdä myös maalivahtien upeita torjuntoja sekä muutaman läheltä piti -tilanteen. Vanhempien junioreiden ikäluokassa Antinkylä ja Lapinjärvi jatkavat puhtaalla pelillä, sillä molemmat voittivat illan ottelunsa. Tämän jälkeen onkin sitten varsin tasaista ja ennen elokuun viimeistä runkosarjan turnausta kaikilla joukkueilla on mahdollisuus neljän parhaan joukkoon, mikä tarkoittaa finaaliturnauksessa taistelua Lovariliigan voittopystistä. Pienempien sarjassa nähtiin taas kerran futista sen jaloimmasssa muodossa, kun jokainen ryhmä oli valinnut taktiikakseen kovan prässipelaamisen. Tämä tarkoitti sitä, että pallon ympärillä riitti pelaajia. Pelinohjaajat Suvi Peräkylä, Kevin Kastén, Karmo Olokainen ja Elvis Mickos hoitivat ruutunsa tyylillä. Seuraava, runkosarjan päättävä turnaus pelataan 16.8. Harri Isotalo Tulokset: P11-T10: Rauhala-Lapinjärvi 0-4, Tesjoki-Liljendal 6-2, Koskenkylä-Antinkylä 0-4, Tesjoki-Keskusta 4-8, Rauhala-Koskenkylä 7-2, Liljendal-Lapinjärvi 4-5, Antinkylä-Keskusta 3-3 P08-T07: Tesjoki-Lapinjärvi 2-8, Pernaja-Ruukki 4-1, Keskusta-Liljendal 2-7, Antinkylä-Koskenkylä 7-1, Tesjoki-Koskenkylä 4-4, Pernaja-Liljendal 5-2, Keskusta-Lapinjärvi 2-9, Antinkylä-Ruukki 10-2 P08-T07 sarjataulukko Antinkylä 5500 33-3 15 Lapinjärvi 5500 31-14 15 Pernaja 5302 19-18 9 Koskenkylä 5212 14-17 7 Tesjoki 5113 15-24 4 Liljendal 5104 10-30 3 Ruukki 5104 8-21 3 Keskusta 5104 1030 3

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat