Kaupungin laitettava tietojärjestelmänsä kuntoon

Kaupunginjohtaja. Jan D. Oker-Blomin saama huomautus on puhuttanut kaupunkilaisia. Kuva: Marita Itävuori

Apulaisoikeuskanslerin huomautus kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blomille julkisuuslain velvoitteiden noudattamatta jättämisestä on kirvoittanut lukuisia kommentteja. Kaupunginjohtaja on saanut runsaasti tukea, sillä apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota myös hänen sanavalintoihinsa sähköpostivastauksissa kantelun tekijälle. Eräässä sähköpostissa kaupunginjohtaja vastaa kantelun tehneelle, joka huomautti omassa sähköpostissaan julkisuuslaissa säädetyistä aikarajoista, seuraavasti: "Luonnollisesti. Mehän olemme noudattaneet tapaa, jossa vastaamme mahdollisimman nopeasti ja usein paljon nopeammin kuin mitä laki vaatii. Mutta jos alkaa esiintyä turhaa kitinää niin se loppuu ja käytämme kaiken käytössä olevan ajan." Moni kommentoija katsoo, että ihminen se on kaupunginjohtajakin. Myös kollegoilta on tullut ymmärtämystä (Hbl 13.7.2019). Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että apulaisoikeusasiamies kiinnittää ratkaisussaan huomiota siihen, että kaupungin tieto- ja asiakirjahallinto ei täytä julkisuuslain velvoitteita. Hyvän tiedonhallintotavan velvoitteisiin kun kuuluu, että viranomainen suunnittelee ja toteuttaa asiakirja- ja tietohallintonsa samoin kuin ylläpitämänsä tietojärjestelmät ja tietojenkäsittelyt niin, että asiakirjojen julkisuus voidaan vaivattomasti toteuttaa. Lisäksi on huolehdittava siitä, että tiedot arkistoidaan tai hävitetään asianmukaisesti. Apulaisoikeusasiamiehen tekemä ratkaisu juontaa juurensa vuoteen 2009, eli vanhan Loviisan aikaan. Sen jälkeen tuli kuntafuusio ja paljon on ehtinyt vettä virrata Loviisanjoessa sen jälkeen. Kaikesta päättäen järjestelmät eivät ole pysyneet kehityksen kelkassa, vaan papereita ei jouduttu etsimään eikä vanhempia tietoja ole välttämättä pystytty hakemaan tietojärjestelmästä. Nyt kaupungin on laitettava nämä asiat kuntoon. On itsestään selvää, että runsaat määrät asiakirjapyyntöjä, valituksia, kanteluita ja niiden edellyttämät lausunnot saattavat toimia samaan tapaan kuin palvelunestohyökkäys digitaalisessa maailmassa, eli jumittaa pahoin muuta tekemistä. Koska tiedonsaanti kuuluu kuntalaisten perusoikeuksiin, henkilöstöresurssit on pakko virittää sen mukaan. Kaupunginhallitus päätti jo toukokuun lopulla teettää selvityksen siitä, miten paljon erilaisia asiakirjapyyntöjä, kanteluita ja valituksia tulee ja miten paljon niiden käsittelyyn kuluu henkilöstön työaikaa. Selvityksen pohjalta arvioidaan jo syksyn aikana, tarvitaanko lisää työvoimaa. Selvitys tehdään 2,5 vuoden ajalta, sillä pitemmän ajanjakson tarkastelu teettäisi sekin kohtuuttomasti työtä. Selvityksen teettäminen on tarpeen, sillä julkisuuslaki on hyvin tiukka. Tietopyyntö on käsiteltävä viivytyksettä, oli kyseessä sitten loma-aika tai työvoimavaje. Monessa pikkukunnassa sydänkesä on hiljaiselon aikaa ja toiminnot on vedetty minimiin. Kunnantoimisto saattaa olla kokonaan kiinni. Tämäkään ei siis kelpaa syyksi, sillä kuntalaisen osallistumisoikeus on perustuslaissa turvattu. Siksi toimiva tietohallintojärjestelmä on perusedellytys. Loviisan kaupunki ei varmaankaan ole ainoa kunta, joka on livennyt julkisuuslain tiukoista määräajoista. Kaupunginjohtajan kannalta huomautus tuntuu tosin hieman kohtuuttomalta, sillä asiakirjojen hallintajärjestelmä olisi pitänyt laittaa kuntoon jo paljon ennen hänen virkakautensa alkua.

SS-miehet ja al-Holin naiset

Samaan aikaan, kun maan hallitus miettii, miten toimia al-Holin pakolaisleirillä asuvien suomalaisten Isis-perheiden suhteen, historiasta kumpuaa tilanne, jolla on yhtymäkohtia nykypäivään. Entisten suomalaisten SS-miesten omaiset vaativat Kansallisarkistoa korjaamaan tämän vuoden alussa teettämäänsä selvitystä. Kansallisarkisto teetti selvityksen Valtioneuvoston kanslian tilauksesta. Selvityksessä päädyttiin johtopäätökseen, jonka mukaan suomalaiset SS-vapaaehtoiset hyvin todennäköisesti osallistuivat SS-divisioona Wikingin eri yksiköiden tekemiin surmiin ja väkivaltaan juutalaisia, siviilejä ja sotavankeja kohtaan 1941-1942. Molemmissa tapauksissa on mietittävä, miten pitkälle vastuu hirmutöistä ulottuu. Millaiset mahdollisuudet yksilöllä on kieltäytyä teoista sodassa tai sodan kaltaisessa tilanteessa, tai miten suhtautua siihen, että hiljaisesti hyväksyy teot puuttumatta niihin. Voidaanko koko joukko katsoa syypääksi tapahtuneeseen, oli kyse sitten SS-miehistä tai Isis-naisista lapsineen.

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet