Katso video: Tulipalossa unelmakotinsa menettäneet Vahtilat julkaisivat liikuttavan videon - viikonlopun talkoissa etsitään raunioihin jäänyttä irtaimistoa

Milla ja Markku Vahtilan remontoima unelmatalo paloi maantasalle lauantaiyönä 7.11.2020. Vahtilat julkaisivat liikuttavan videon talonsa vaiheista Facebookissa. Milla Vahtila

Arto Henriksson

Kotinsa rajussa tulipalossa menettäneet Milla ja Markku Vahtila ovat julkaisseet Facebookissa liikuttavan videon, jossa kuvataan unelmien kodin hankkimista, remontoimista, ensimmäisiä vuorokausia uudessa kodissa sekä lopuksi dramaattisia hetkiä keskellä yöllistä tulipaloa. Linkki videoon on tässä.

Tunnettu bloggaajapariskunta osti kesäkuussa Loviisan Malmgårdista yli 100-vuotiaan 177 neliömetrin suuruisen hirsitalon, jota ryhtyivät peruskorjaamaan. Vahtilat kutsuivat hirsitaloa unelmiensa taloksi, jossa he aikoivat asua loppuelämänsä.

Lauantaiyönä, 7.11.2020 Vahtilat heräsivät palovarottimen piipitykseen. Rakennus oli tulessa. Markku Vahtila otti alkusammuttimen käteensä ja juoksi alastomana rakennuksen keskimmäiseen huoneistoon, jossa liekit nuoleskelivat jo seiniä ja kattoa. Milla soitti hätäkeskukseen. Ensimmäisenä paikalle saapui ambulanssi ja sen jälkeen pelastuslaitoksen sammutusyksiköitä.

Liekit olivat kuitenkin levinneet jo rakennuksen vintin kautta koko talon laajuudelle eikä mitään ollut enää tehtävissä rakennuksen pelastamiseksi. Pian myös tiilikatto romahti alas. Täystuhon viimeisteli kaivinkone, joka kutsuttiin paikalle raivaamaan sahanpurun seassa kyteviä palopesäkkeitä. Aamulla hirsitalon paikalla oli enää vain hiiltyneitä hirsiä ja tiilejä. Vahtiloiden unelma oli haihtunut savuna ilmaan.

Palon jälkeen Vahtilat saivat runsaasti myötätuntoa lähialueen asukkailta. Tulevana viikonloppuna Vahtilat järjestävät palaneen talon raunioilla talkoot, jossa pyritään pelastamaan kekäleiden ja tuhkan seasta raunioiden keskelle jäänyttä irtaimistoa.

- Me olemme paikalla lauantaina ja sunnuntaina kello 10-16, ja saa tulla mukaan auttamaan missä tahansa kohtaa päivää ja juuri siksi aikaa kuin ehtii ja haluaa. Tekemistä riittää niin kunnon voimamiehille ja -naisille kuin myös kaikenlaista pienten esineiden keräilyä ja siirtämistä, kertoi Milla Vahtila Facebook-sivullaan.

- Pukeuduthan tilanteen mukaisesti - jos autat raunion läpikäymisessä, niin se on sottaista puuhaa eli rönttävaatteet ja sotkua sietävät kengät ja hanskat ovat suositeltavat. Jos haluat auttaa raunion tonkimisessa niin, että kiipeilet kanssamme kasan päällä, turvakengät on suositeltavat, koska siellä on paljon lasinsiruja ja nauloja pystyssä - ilman turvakenkiä on parempi keräillä raunion reunoilta käsin asioita, Milla Vahtila ohjeistaa.

- Voi tuoda mukana omia sorkkarautoja ja rautakankia, mutta pidäthän omista työvälineistäsi huolen, jos et halua hukata niitä. Jos sinulla lojuu tarpeettomia muuttolaatikoita tai muita muovilaatikoita, niitä saa tuoda, niin niihin voi kerätä raunioista löytyviä pienesineitä ja pieniä rakennustarvikkeita, kerrotaan Facebook-sivulla.

- Talo on palanut, eikä sille enää mitään voi, ja me yritämme saada itkumme itkettyä ennen viikonloppua - asennoidutaan talkoissa siten, että viikonlopusta tulee yksi iso aarteenetsintä, kun etsimme kasasta kaikkea pelastettavaa, kannustaa Vahtila talkoväkeä.

Linkki: Katso Vahtiloiden video hirsitalon hankinnasta, remontista sekä palosta.

Linkki: Vahtiloiden tulipalotalkoiden tapahtumasivulle.

Unelmien hirsitalo löytyi kartanon mailta – Talokaupat toivat helsinkiläisen yrittäjäpariskunnan Malmgårdiin

Tulipalo Yli 100-vuotias suuri hirsitalo tuhoutui täysin tulipalossa Malmgårdissa viime yönä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.