Lovariliiga: Kauden ensimmäinen turnaus pelattiin perjantaina Varuboden Osla Areenalla

Koronan takia keväältä siirtynyt perinteinen Lovariliiga pyörähti jälleen käyntiin.

Turnauksessa nähtiin huikeita maaleja sekä ilmiömäisiä torjuntoja. Hieman onneakin. Arto Henriksson

Harri Isotalo

Lovariliigan kauden 2020 ensimmäinen turnaus pelattiin perjantaina Varuboden Osla areenalla upean kesäsään helliessä niin pelaajia kuin paikalle saapunutta runsaslukuista yleisöä.

Päivän aikana pelattiin kahdessa sarjassa yhteensä 18 ottelua. Nuorempien, P2012-T2012, otteluissa Rauhalan joukkue esitti ylivoimaansa voittaen kaikki ottelunsa murskalukemin. Hieman tasaisempia otteluita toisiaan vastaan pelasivat Lapinjärvi, Keskusta, Antinkylä ja All Stars.

Koskenkylä aloitti vahvasti vanhempien junioreiden sarjassa. Se kuittasi kolmesta pelaamastaan ottelusta täydet pinnat. Antinkylä avasi niin ikään tappioitta. Ruukki näyttää tekevän uutta tulemista. Muutaman alaloppusarjakauden jälkeen se ilmoittautui vahvaksi pokaalin tavoittelijaksi voittamalla avausturnauksessa kaksi ottelua.

Sarja näyttä avauskierroksen perusteella muodostuvan varsin tasaiseksi, sillä ottelut päättyivät pienin marginaalein suuntaan tai toiseen.

Lovariliiga-historiaa tekivät Pernaja ja Lapinjärvi, jotka tahkosivat huikeassa jännitysnäytelmässä 0-0 tasapelin. Ennen tätä ei yksikään peli ole päättynyt maalittomana.

Avausturnaus sujui hienosti. Valveutunut yleisö antoi pelaajien pelata ja peliohjaajien tuomita. FC Loviisan uuden kerhohuoneen kulmilla toiminut puffetti tarjosi niin suolaista kuin makeaa.

Seuraava turnaustapahtuma pelataan jo kahden viikon päästä perjantaina 28.8.

Ensimmäisen ottelupäivän tulokset: Pojat 2012 - Tytöt 2011

All Stars-Lapinjärvi 2--0, Rauhala-Antinkylä 7-0, All Stars-Keskusta 0-3, Rauhala-Lapinjärvi 17-0, Rauhala-Koskenkylä 15-0, Antinkylä-All Stars 6-1.

Ensimmäisen ottelupäivän tulokset: Pojat 2009 - Tytöt 2010

Tesjoki-Pernaja 0-2, Keskusta-Antinkylä 3-3, Lapinjärvi-Ruukki 0-9, Liljendal-Koskenkylä 4-14, Tesjoki-Keskusta 4-6, Pernaja-Antinkylä 4-6, Lapinjärvi-Liljendal 2-2, Ruukki-Koskenkylä 0-3, Tesjoki-Antinkylä 1-2, Pernaja-Lapinjärvi 0-0, Keskusta-Koskenkylä 3-7, Liljendal-Ruukki 2-7.

Sarjataulukko 15.8.2020

Koskenkylä 3 3 0 0 24-7 9

Antinkylä 3 2 1 0 11-8 7

Ruukki 3 2 0 1 16-5 6

Pernaja 3 1 1 1 6-6 4

Keskusta 3 1 1 1 12-14 4

Lapinjärvi 3 0 2 1 2-11 2

Liljendal 3 0 1 2 8-23 1

Tesjoki 3 0 0 3 5-10 0

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.