Arto HenrikssonKirjoittaja on Loviisan Sanomien ja Pyhtäänlehden päätoimittaja.

Pääkirjoitus: Veroprosentti vedenjakajalla

Jo viimeistään keväästä lähtien on ollut päivänselvää, että Loviisan kaupungin talous on ajautunut vakavasti alijäämäiseksi, ja alijäämän arvioidaan ylittävän 10 miljoonan euron rajan vuoden loppuun mennessä. Syyskuun alussa Loviisan kaupungin elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan puheenjohtaja Ralf Sjödahl (r) kirjoitti ensin Loviisan Sanomien Facebook -ryhmässä olevansa huolestunut Loviisan kaupungin taloudellisesta kehityksestä.

Sjödahl kiteytti huolensa sanoin; ”Ihan kuin ei tajuttaisi mihin ollaan menossa. Harkintakyky ei valitettavasti ole kohdallaan nykyisellään”. Jos seuraavana päivänä kaupunki julkisti synkät ennusteensa kuluvasta vuodesta.

Lokakuun 8. päivän Loviisan Sanomissa Sjödahl heitti löylyä lisää vaatimalla suorasukaisesti, että väkeä on vähennettävä ja veroja korotettava. Ennen haastattelua Sjödahlin johtama elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta oli yksimielisesti päättänyt antaa ylimääräisenä asiana varsin tiukan kannanoton kaupungin talousvaikeuksista.

Sjödahlin mukaan Loviisan kaupunki pyörittää tällä hetkellä käyttötaloutta lainarahalla noin 30 000 eurolla päivässä (*korjattu 15.10. Luki aiemmin kuukaudessa). Sjödahl nosti tikunnokkaan erityisesti asuntomessut, joiden kustannuksiksi on arvioitu jopa 13 miljoonaa euroa.

Kiristynyt taloustilanne jakaa selvästi luottamushenkilöitä eri leireihin. Jakolinjat korostuvat ensi vuoden budjetin ja tulevien vuosien talouslinjausten lähestyessä päätösprosesseissa kohti budjettivaltuustoa.

Loviisa uhkaa ajautua todelliseksi kriisikunnaksi. Nyt siihen on vielä onneksi matkaa, mutta suunta on erityisen huolestuttava eikä käännettä ole vielä näköpiirissä.

Ensimmäinen merkittävämpi koitos käytäneen huomenna Loviisan valtuustossa, jossa päätetään tulevan vuoden veroprosenteista Loviisassa. Korotuspaineista ja -puheista huolimatta Loviisan kaupunginhallitus esittää yksimielisesti, ettei veroja koroteta, vaan esimerkiksi tuloveroaste säilytetään edelleen 19,75 prosentissa.

Sjödahlin aiempien ulostulojen sekä ryhmätoverin Thomas Rosenbergin (r) tässä lehdessä olevan mielipidekirjoituksen perustella näyttää ilmeiseltä, että valtuuston kokouksessa huomenna tehdään kannatettu ehdotus ainakin tuloveroprosentin korotuksesta, ja että asiasta äänestetään. Edes Rkp ei näytä olevan asiasta yksimielinen eikä ”vanha kunnon” ryhmäkuri taida enää toimia veropäätöksessä, jossa ei juurikaan ole kielipoliittisia ulottuvuuksia.

Tuloveropäätösten yhteydessä on aiemmin yleensä ollut havaittavissa jonkin verran oikeisto-vasemmistojakolinjoja, jälkimmäisten kannattaessa veronkorotuksia, mutta nyt lopullista ratkaisua ei ole helppoa ennustaa.

Huomisessa veropäätöksessä on joka tapauksessa pelissä paljon enemmän kuin vain ensi vuoden talouden tasapainottaminen. Korotus - ainakin suurempi - olisi asuntomessujen ja uusien veronmaksukykyisten asukkaiden houkuttelemisen kannalta kiusallista, ja saattaisi karsia hyvätuloisempia muuttajia. Toisaalta myös palveluverkon kovakourainen karsiminenkin heikentäisi Loviisan houkuttelevuutta varsinkin kunnallisia palveluita enemmän tarvitsevien joukossa.

Sjödahlin esittämä näkemys, että on ”väkeä vähennettävä, veroja korotettava” on ankara ja sikäli mielenkiintoinen, koska se tarjoaa keppiä tasapuolisesti lähes kaikille, eikä porkkanaa kenellekään. Eli verokeppiä hyvätuloisille, lomautuksia ja irtisanomisia henkilöstölle sekä palveluiden käyttäjille. Se ei tietenkään ole kenenkään ylimpänä toiveena, mutta esitys kuvastaa karusti kuinka syvällä Loviisa-laivan nähdään jo nyt seilaavan.

Loviisa uhkaa ajautua todelliseksi kriisikunnaksi. Nyt siihen on vielä onneksi matkaa, mutta suunta on erityisen huolestuttava eikä käännettä ole vielä näköpiirissä.

*Korjattu 15.10.2019 virheellinen 30000 euroa kuukaudessa 30000 euroapäivässä -muotoon.

Arto Henriksson

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet