Arto HenrikssonKirjoittaja on Loviisan Sanomien ja Pyhtäänlehden päätoimittaja.

Pääkirjoitus: Maatalous vihertää aidosti

Sadonkorjuun aikaan tässä lehdessä julkaistaan jälleen tänään perinteistä Omasta maasta -teemasisältöä yhdessä noin sadan suomalaisen paikallislehden kanssa. Paikallislehdissä eri puolilla Suomea halutaan näinä teknohypetyksen ja digitalisaation aikoina muistuttaa kotimaisen maa- ja metsätalouden merkityksestä haja-asutusalueiden elinvoimaisuudelle.

Atomivoimakaupungissa Loviisassa on edelleen noin 250 toimivaa maatilaa ja Lapinjärvelläkin yhteensä 150 maatilaa. Loviisan seudun yhteensä noin 400 toimivaa maatilaa on myös iso työllistäjä, vaikka osa tiloista toimiikin sivutoimisesti.

Kun koko seitsemän Uudenmaan itäisen kunnan alueella on toiminnassa yhteensä noin 900 maatilaa, niin 250 maatilan Loviisan kaupunkia voi hyvin pitää koko alueen maatalouspääkaupunkina.

Ulkomaisesta halpatuonnista johtuva maatalouden talousahdinko sekä yksittäisten maatilojen kannattavuusongelmat ja joko liiallisesta kuivuudesta tai kosteudesta johtuvat talousvaikeudet ja jopa tilojen lopettamiset ovat kautta aikojen olleet valitettavan tavanomaista uutispuuroa myös LS:ssa.

 Nautakarjatalouteen kohdistuva kritiikki on Suomessa kohtuuttoman suurta suhteessa sen vaikutuksiin.

Viime vuosina maatalouden uusimpina vitsauksina ovat voimistuneet syytökset ympäristölle aiheutuvasta rasitteesta, ilmastonmuutoksen vähättelystä ja jopa sen kiihdyttämisestä. Metaanikaasua päästävät lehmät leimattiin tuholaisiksi ja punaisesta lihasta haluttiin tehdä synkeä ilmastosynti.

Naudanlihan maailmanlaajuisista päästöistä puhuminen on peittänyt alleen sen, että Suomessa tuotanto lukeutuu maailman vähäpäästöisimpiin. Eilen Luonnonvarakeskuksen tutkija Perttu Virkajärvi totesi Ilta-Sanomissa, että nautakarjatalouteen kohdistuva kritiikki on Suomessa kohtuuttoman suurta suhteessa sen vaikutuksiin.

Totuuden nimissä on todettava, etteivät maatiloilla olleet täysin puhtaat jauhot pussissa ammoisina takavuosina, jolloin isosti Skinnarbytä, Hommansbytä ja Gislomia puski Loviisanjokea pitkin Loviisanlahtea rehevöittämään ja madaltamaan. Sama ilmiö rehevöitti Pernajanlahtea ja Ahvenkoskenlahteakin.

Samanlainen suruton meno oli vallalla myös teollisuuden ja yhdyskuntajätteiden osalta aikana, jolloin loviisalaistenkin "bruttokansantuote" laskettiin lähes puhdistamattomana mereen.

Niistä ajoista ovat tavat merkittävästi Suomessa parantuneet ja määräykset kiristyneet sekä maataloudessa että teollisuudessa. MTK:n mukaan esimerkiksi fosforilannoituksen määrä on vähentynyt kymmeniä prosentteja, mutta vaikutukset vesistöissä näkyvät hitaasti.

Jostain syystä maatalouden ympäristömaine ei ole silti puhdistunut samassa tahdissa. Lauantain HS:n kirjoituksessa MTK:n edustajat aiheellisesti ihmettelivätkin, että miksi monet haluavat edelleen nähdä ympäristönsuojelun ja maatalouden toisilleen vastakkaisina, vaikka esimerkiksi ilmastonmuutoksessa maatalous on toimiala, johon ilmaston lämpenemisen vaikutukset iskevät rajuimmin.

Vuoroin rajujen sadekausien ja vuoroin rutikuivien kesien aiheuttamista vahingoista lukiessa olisi loogista nähdä, että nimenomaan juuri maatalousyrittäjillä olisi todellinen omakohtainen tarve pysäyttää ilmaston haitallinen kehityssuunta ääri-ilmiöineen.

Sama lainalaisuus pätee muuhunkin maanviljelijän ympäristön suojelemiseen. Huonosti hoidettu maa ei tuota satoa, ja saastunut maaperä pilaa helposti koko tuotannon tai ainakin maatalon maineen.

Maa- ja metsätalous on Suomessa mainettaan parempi eikä Koijärvi-liikkeen aikainen mielikuvien vastakkainasettelu ympäristönsuojelun kanssa ole enää tätä päivää.

Elinvoimainen kotimainen maatalous on kaikkien suomalaisten etu, koska kaikki sen vaihtoehdot ovat selvästi huonompia.

Arto Henriksson

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet