Katri HaverinenKirjoittaja on Loviisan Sanomien kolumnisti.

Tahtonaisia

Kun kuopukseni oli viisivuotias, hän oli tomera naisenalku. Hän vaati, että päiväkotilapsille pitäisi saada päiväkahvit ja kahville kuuluvat suklaiset kakkuherkut – aivan kuten aikuisillakin hänen mukaansa oli. Kommenttiini siitä, että ei lapsiakaan varmasti päiväkodissa ole osattomaksi jätetty, tokaisi tyttö: ”No, sämpylää ja kurkkua. Se on kuule välipala, eikä mikään päiväkahvi!”

Tulkitsin tuolloin, että kuopuksesta saattaa isona tulla varsinainen vaikuttajanainen. Nyt kuopus on 23-vuotias. Hänessä on onneksi edelleen tuota asioita muuttamaan pyrkivää tahtonaista. Viime talvena hän osallistui asiantuntijaopiskelijana ryhmähaastatteluun yhteiskuntatieteellisen alan koulutuksen kehittämishankkeessa ja tällä viikolla hän matkusti Helsinkiin hankkeen kehittämisseminaariin. Hän on siis selvästi toiminut aktiivisena vaikuttajana! Vau – viisivuotiaana voi tosiaankin jo ennustaa tulevaa uraa.

Lapsenlapsemme, Piltti, on nyt viisivuotias. Hän on ilmoittanut, että hänestä tulee isona arkeologi. Hän onkin innokas ja tarkkasilmäinen kaivaja. Kotipihalta hän on kaivanut esiin paitsi nappeja ja nauloja, myös avaimia ja viimeisimpänä jännittävän ison luun murikan.

Tyttö putsasi erikoisenmuotoista luuta hiekkaa ja multaa huolekkaasti pois harjaten. Eräänä päivänä Piltti äiteineen marssi läheiseen museoon selvittämään luun historiaa. Kuinka ollakaan, museossa oli sinä päivänä paikalla aivan oikea arkeologi. Arkeologi tutki luun ja kertoi Piltille havainnoistaan. Luu kuulemma oli ihan oikeasti vanha. Arkeologin mukaan kyseessä oli 100-140 vuotta vanha lehmän luu. Kertoman mukaan luu lienee ollut soppaluu, koska siinä oli havaittavissa veitsen jälki.

Luun löytymisestä muodostui - tämän päivän termein - ilmiöpohjainen oppimiskokemus. Siihen sisältyi kaivamista, harjaamista, opintoretki museoon ja vieläpä kirjoitustehtäväkin. Upeaa, että museossa otettiin lapsiasiakas hienosti vastaan ja vastattiin viisivuotiaan tiedonjanoon ja vieläpä kannustettiin jatkamaan kaivausten tekemistä.

Piltti oli pannut museoretkellään merkille, että kaikkiin esineisiin oli yhdistetty informaatiota paperilla. Niinpä historiallinen lehmän polviluu säilöttiin kotona vitriinikaappiin ja sen yhteyteen kirjoitettiin paperi, jossa kerrotaan luun löytymispaikka ja -päivä, luun löytäjän nimi ja museosta saatu iänmääritys.

Saapa nähdä onko mummo vielä parinkymmenen vuoden päästä raportoimassa Piltin, tämän nuoremman tahtonaisen, oikeasta ja todellisesta urakehityksestä. Kuopuksen päiväkotisattumus oli kyllä kerrottu aikoinaan myös Riinan pakinoissa.

Katri Haverinen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet