Paikalliset

Miltä tuoksuu kannabis – hajutonta ja väritöntä gammaa voi olla vaikka tarjotussa limussa

Isä Christian työskentelee opettajana ja tytär Cornelia Thomasson terveydenhoitajana. Tiistain infoillassa poliisi antoi mahdollisuuden haistella miltä kannabis vaatteessa tuoksuu. Cornelia Thomasson kertoi lasten ja nuorten kanssa puhuttavan päihteistä muun muassa terveystarkastusten yhteydessä.

Auli Henriksson

Päihdeiltaan Harjurinteen koululla tiistai-iltana kokoontui noin 80 kuuntelijaa. Itä-Uudenmaan poliisista vanhemmat konstaapelit Johanna Backlund ja Jere Moisio valaisivat vanhempia eri huumeista, arvioivat tilannetta Loviisassa ja neuvoivat miten mahdollisen käytön voi havaita ja mitä tehdä jos nuori jää käytöstä kiinni.

 

Kannabiksen käyttö on nuorten keskuudessa lisääntynyt ja kannabiksella on nuorten keskuudessa jopa positiivinen maine.

– Kannabis mielletään usein ”vaarattomaksi”, mutta kuitenkin jo ensimmäisestä kokeilusta voi aiheutua loppuelämän kestävä psykoosi. Psykoosi voi laueta vuosienkin päästä kokeilusta, Moisio totesi.

Moisio listasi kannabiksen käytön paljastuvan esimerkiksi poltetun hampun makeasta ja pistävästä hajusta ja punoittavista silmistä. Nuorelta voi löytyä käyttövälineitä kuten piippu, vaaka, muovipussi taskusta tai revitty savuke.

Yleisöstä muistutettiin vanhempia siitä, että tunnetuista kansainvälisistä halpanettikaupoista voi tilata käyttövälineitä, jotka näyttävät esimerkiksi ihan normaalilta huulipunahylsyltä.

 

Moisio otti esiin gamman ja lakan, joiden halpa hinta voi houkuttaa. Hajuton ja väritön neste saattaa tulla nuoren eteen vaikkapa cokikseen sekoitettuna ja jopa kaverilta tarjottuna.

– Kummankin aineen kohdalla pienikin annosteluvirhe voi olla vaarallinen eikä pitkäaikaisen käytön vaikutuksia vielä tunneta, Moisio painotti.

Jonkinasteista buumia koko Uudellamaalla on vaarallisuudesta huolimatta ollut havaittavissa, koska näillä saa ”halvalla pään sekaisin”.

 

Hälyttäviä merkkejä nuoren käytöksessä ovat muun muassa odottamattomat poissaolot kotoa ja koulusta, kaveripiirin muuttuminen, lisääntynyt rahantarve, hygienian laiminlyönti, sekava käytös ilman viinan hajua, elämänarvojen ja moraalin vääristyminen ja vainoharhat.

Vinkkinä vanhemmille on, ettei pidä olla vainoharhainen, mutta ei myöskään sinisilmäinen.

– Avoimet kysymykset ja etenkin kuuntelu ovat tärkeitä. Ensin luotetaan ja uskotaan, luottamus voi vaihtua kontrolliin ja tavaroiden penkomiseen. Pitkäjänteisyys on tärkeää, varsinkin jos on jo jonkinlainen riippuvuus. Ulkopuolinen apu on tärkeää, ja alle 18-vuotiaan voi pakottaa laitoshoitoon, täysi-ikäinen voi hoidosta kieltäytyä, Moisio muistutti.

Loviisan osalta rikostilastot näyttävät omaisuus- ja väkivaltarikoksissa nousua, mutta huumausainerikoksissa laskua.
– Huumausainerikostentilastoissa saattaa olla laskua sen takia, että Loviisassa partioivilla ei välttämättä ole sitä samaa paikallistuntemusta, mikä ennen oli Loviisassa työskentelevillä konstaapeleilla. Paikallistuntemuksen puute voi vaikeuttaa esimerkiksi poliisia kiinnostavien henkilöiden ja ajoneuvon tunnistamisessa, pohti Moisio.
Loviisan partio aloittaa vuoronsa Porvoosta, ja tekee vuoronsa Loviisan alueella, jonka jälkeen se palaa vuoron lopetukseen Porvooseen.
Hän kannusti ilmoittamaan hätäkeskukseen jos näkee esimerkiksi huumekauppaa tehtävän parhaillaan.
Jos kotirapussa tuoksahtaa kannabis, siitä kannattaa laittaa tietoa esimerkiksi poliisin ennaltaestävän työn sähköpostiin.

Artikkelia on täsmennetty 14.11. kello 14.02 Jere Moision Loviisan poliisipartiota koskevan sitaatin osalta. Loviisassa on oma partio, mutta se aloittaa ja päättää vuoronsa Porvoosta.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat