Paikalliset

Valtiolta ei ole tulossa apua talousvaikeuksissa kärvisteleville kunnille – hallitus odottaa tilinpäätöksiä

Työmaan vt. mestari Mikko Karjalainen toimi oppaana, kun ministeri Thomas Blomqvist tutustui Lovisavikens skolaan.

Marita Itävuori

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.) vieraili eilen paikassa, jollaisessa hän ei muista pitkään aikaan käyneensä: uuden, pian valmistuvan koulun rakennustyömaalla.

Blomqvist oli vaikuttunut näkemästään Lovisavikens skolassa, joissa opetus alkaa joululoman jälkeen 7. tammikuuta.

– Monella paikkakunnalla on sellainen tilanne, että koulutiloja on tarpeeksi, hieman ylimääräistäkin.

Loviisan kaupunki satsaa muutaman vuoden sisällä kouluihin yli 30 miljoonaa euroa. Lovisavikens skolan lisäksi valmistuu Koskenkylän koulukeskus, suomenkielisen koulukeskuksen vanha osa peruskorjataan ja lisäksi remontin kävi juuri läpi Harjurinteen uusi osa.

Lovisavikens skola tulee maksamaan 11,2 miljoonaa euroa.

Blomqvist on toiminut myös kunnallispolitiikassa. Hän huomautti, että investointien lykkääminenkin tulee kalliiksi.

– Jossain vaiheessa on satsattava. Vanhoista synneistä tulee suma.

 

Monet kunnat kärvistelevät tällä hetkellä talousvaikeuksissa. Hallitus ei Blomqvistin mukaan tässä vaiheessa kaavaile merkittäviä muutoksia sen lisäksi, että valtionosuuksien maksattamista on aikaistettu.

– Valtiovalta seuraa tilannetta. Sote on iso hanke, joka varmasti muuttaa ja helpottaa kuntien tilannetta. Parhaimmassakin tapauksessa kestää muutaman vuoden, ennen kuin se toteutuu. Mitä tulee akuuttiin hätään, katsomme, miltä kuntien tilinpäätökset näyttävät ensi keväänä. Valtiovallallakin on omat haasteensa. Jokainen joutuu katsomaan kustannuspuolta.

Hänen mukaansa kunnalle olisi tärkeää, että väestön ikääntyessä pystyttäisiin houkuttelemaan uusia asukkaita.

Tärkeää on myös se, että työllisyysaste saataisiin nostettua 75 prosenttiin. Se toisi kunnille lisää verotuloja.

 

Lovisavikens skola valmistuu suurin piirtein aikataulussa ja kustannusarvio pitää. Viime talvena rakennustyömaan sääsuoja romahti ja se aiheutti rakentajille ylimmäristä päänvaivaa.

Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blomin mukaan oli konkreettista hyötyä, että CLT-elementit tulivat läheltä, Valkossa toimivasta Timberpointista. Yritys pystyi toimittamaan tarpeen mukaan korvaavia elementtejä.

– Siinä onnistuttiin ja siksi työmaa ei ole pahemmin myöhässä. Siinä huomasi konkreettisen eron.

Myös työmaamurroista on ollut haittaa. Niitä on tehty tähän mennessä 6–7. Nyt työmaa-alueen valvonta on hoidettu viimeisen päälle.

Kouluun tulee sijoitetaan taidetta. Pro Artibuksen kanssa käydään keskusteluja deponoinnista, mutta myös kaupunki sijoittaa taiteeseen prosenttiperiaatteen mukaisesti.

 

Tanska on aloittamassa raja-tarkastukset Ruotsin rajallaan. Tavoitteena on estää rikollisuuden leviäminen.

Blomqvist näkee, että rajatarkastusten käyttöönotto ei ole hyvä asia pohjoismaisen yhteistyön ja vapaan liikkuvuuden kannalta.

– Tilanne Tanskan ja Ruotsin rajalla on nyt sellainen, että molemmat maat ovat katsoneet tarpeelliseksi tehdä tällaisia toimenpiteitä. Toivon ja oletan, että rajatarkastukset jäävät väliaikaisiksi ja ongelmia pystytään ratkaisemaan muulla tavalla. Valitettava tosiasia on, että näin on jouduttu tekemään.

Rajaesteet sotivat sitä visiota ja tavoitetta vastaan, jossa Pohjolasta on tarkoitus tehdä maailman integroiduin alue.

 

Ministerien jaksamisesta on puhuttu viime aikoina paljon. Tasa-arvoministeri myöntää, että tehtävä on sen verran vaativa, että puoliso tekee tällä hetkellä enemmän kotitöitä.

– Toisaalta oletan, että naispuolisilla ministereillä on sama tilanne. Lähtökohta pitäisi kuitenkin olla, että molemmat osallistuvat sekä lastenkasvatukseen että kotitöihin.

– Olen yrittänyt, mutta sen myönnän, että nyt päivät ovat pitkiä.

Työnantaja eli eduskunta ei välttämättä helpotusta anna. Blomqvist toteaa, että EU-puheenjohtajuuskausi vie pääministerin, ulkoministerin ja Eurooppa-ministerin kalentereista leijonanosan.

– Olen heihin verrattuna päässyt helpommalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Loviisan talous kestää yli 20 miljoonan koulukeskushankkeet10.2.2017 12.10
Loviisan puukouluhankkeet etenevät tarjouslaskentaan9.1.2018 09.58

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat