Paikalliset

Museoon pääsymaksut? – Loviisa etsii nyt pieniäkin summia taloutensa paikkaamiseksi

Kaupunki etsii nyt säästöjä, pieniäkin. Kaupungin museoon saatetaan palauttaa pääsymaksu.

Marita Itävuori

Loviisan kaupungin museo saattaa ottaa käyttöön asiakasmaksut ensi vuoden alusta alkaen. Hyvinvointilautakunta jätti asian kuitenkin vielä pöydälle keskiviikon kokouksessaan.

Museo luopui sisäänpääsymaksuista vuonna 2013. Kaupungin taloudellisen tilanteen takia hyvinvointilautakunta otti tarkasteluun myös museomaksut.

Esimerkiksi vuonna 2011 ja 2012 sisäänpääsymaksuja kertyi vuodessa noin 4 000 euroa. Tuolloin kävijöistä 30–40 prosenttia oli maksavia.

Lautakunta jätti kuitenkin keskiviikon kokouksessaan vielä tekemättä päätöstä maksuista. Ehdotuksen mukaan esimerkiksi aikuisilta perittäisiin viisi euroa, opiskelijoilta, eläkeläisiltä, varusmiehiltä ja siviilipalvelusta suorittavilta kolme euroa. Sisäänpääsy olisi kaikille ilmainen perjantaisin.

Museon asiantuntijan opastus tai esitelmä maksaisi 40–80 euroa per tunti.

Opastusmaksuksi esitettiin 40 euroa ryhmältä. Opastusmaksut eivät koskisi lapsi-, koulu- ja toisen asteen koulutuksen opiskelijaryhmiä tai vastaavia.

Opastusmaksu on museon aukioloaikoina ollut nyt 20 euroa ja museon aukiolon aikana 40 euroa. Loviisan museon opastusmaksut ovat tällä hetkellä selkeästi matalammat kuin museoissa keskimäärin.

Museoliiton vuonna 2015 lanseeraamalla Museokortilla pääsee ilmaiseksi useimpiin Suomen museoihin. Museot saavat korvauksen museokorttikäynneistä.

– Museokortti on ollut menestystarina, ja siinä kannattaa ehdottomasti olla mukana. Asiasta on jo alustavasti keskusteltu Museoliiton kanssa, kaupungin museon intendentti Ulrika Rosendahl kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat